Valmennusta

”Kyllähän minäkin olen koko viime viikon syönyt terveellisesti, treenannut kuin hullu ja venytellytkin ainakin kerran, jalatkin ovat niin kipeät , ettei meinaa pytylle taipua.”

Ylläoleva ajatus tuntuu olevan nyt aika pinnalla, sillä ihmiset haluavat painon putoavan, lihasten kasvavan ja kaikkien vaivojen häviävän muutamassa viikossa. Televisiosta tulevat laihdutusohjelmat kannustavat treenaamaan kovatempoisia harjoituksia, joissa tehdään aika raskaitakin voimaliikkeitä kuten maastavetoja, erilaisia kyykkyjä ja punnerruksia sillä ne ovat ”tositreenaajien” liikkeitä.

Olen samaa mieltä, että maastaveto, askelkyykky, kulmasoutu tai etunojapunnerrus todellakin ovat erinomaisia koko vartaloa kuormittavia liikkeitä, mutta jos askelkyykyssä nenä meinaa osua lattiaan kun selkä on niin pyöristynyt ja tätä jatketaan kerrasta toiseen niin onko mahdollisen painonpudotustavoitteen onnistumisen jälkeen meillä odottamassa vieläkin isompi ongelma, kun selkä sanoo sopimuksensa irti?

Omassa valmennusfilosofiassani turvallisuus, tekniikka sekä asiakkaan motivointi niin, että hän ymmärtää harjoittelun kokonaisuuden ovat avainasemassa. Tämä toki tarkoitta sitä, että en voi luvata asiakasta kesäkuntoon muutamassa viikossa kuten naistenlehdessä oli luvattu. Sen sijaan lupaan opettaa oikeat suoritustekniikat, terveellisen ruokavalion ja motivaation jatkumisen myös sen ensimmäisen repsahduksen jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ratkaise laskutehtävä vielä ennen kommentin lähettämistä *