Hei arvoisat lukijani,
Minulla aika usein tulee kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia mieleen kun urheilen itse. Toisinaan myös ihmisten puheet jäävät mieleeni ja jään joskus pohtimaan niitä pitkäksikin aikaa. Viime viikolla kuulin keskustelun, joka sai minut miettimään taas sitä, kuinka hyvin asiat minulla ovat.
Itse olen aina ollut sitä mieltä, että pitää olla niin itsenäinen ja vahva ihminen, että vaikka mitä sattuisi ja tapahtuisi niin et ole kenestäkään toisesta ihmisestä liian riippuvainen taloudellisesti, henkisesti tai fyysisesti.
Minulla ja miehelläni on yhteistä matkaa takana ”vasta” noin kymmenen vuotta, mutta siihen on mahtunut kaikenlaisia tilanteita ja tapahtumia matkan varrelle. Tämän matkan aikana olen huomannut ja ymmärtänyt kuinka tärkeää on, että voit olla juuri sellainen kuin olet, sinun ei tarvitse esittää yhtään mitään ja teillä on samanlaiset arvot ja kuten me kutsumme ”elämän toimintasuunnitelma”.
Monesti vain yrityksillä on toimintasuunnitelma, mutta meidän mielestämme elämässäkin voi olla. Suunnitelmaa pitää sitten muokata jos jokin asia ei mene kuten on suunniteltu tai se ei vain kerta kaikkiaan toimi. Muutokset voivat olla joskus todella rajuja ja vaativat hyvin tiukkoja keskusteluja ja päätöksiä, mutta ne on vain tehtävä. Toisinaan taas suunnitelmaa vain katsotaan ja todetaan että, ”näinhänsenpitikinmennä”.
Ei unohdettaisi, että suunnitelmaa pitää välillä päivittää yhdessä koko joukkueen (perheen) voimin. Tällä tavalla kaikki ovat tietoisia mihin suuntaan ollaan menossa ja mitä päivittäisiä toimenpiteitä se keneltäkin vaatii. En usko, että ihmiset tavoittelevat elämältä samoja asioita parikymppisenä kuin viisikymppisenä. Elämäntilanteet muuttuvat, muutu sinäkin.