Aurinkoista heinäkuun alkua!

Monetkaan teistä lukijoista eivät varmaankaan tiedä, että olen pelannut jääkiekkoa aktiivisesti 25-vuotiaaksi saakka. Aloitin pelaamisen 6vuotiaana kotipaikallani Joutsenossa (joka nykyään kuuluu Lappeenrantaan) kun hoitotätini poika pelasi niin minunkin piti tietenkin päästä pelaamaan. Olin tietenkin ainut tyttö poikien joukkueessa, mutta sehän ei minua haitannut. Intoa riitti ja nopeasti myös jalkapallo astui kuvioihin ja pelasimmekin lähes  samalla porukalla talvella jääkiekkoa ja kesällä jalkapalloa.

Suunnilleen 10-vuotiaana siirryin sitten pelaamaan jääkiekkoa Lappeenrantaan ja Saipaan, harjoitusmatka piteni, mutta jäähallissa pelaaminen toi tietenkin kauteen huomattavasti lisää pituutta, samalla oma innostukseni kasvoi jos mahdollista entisestään. Olin edelleen ainoa tyttö poikien joukkueessa, mutta minusta tuli ”hyväjätkä” ja varmasti eniten hämmennystä herätin vain vastustajien keskuudessa kun heille selvisi että vastapuolella pelaa tyttö. Meidän joukkueen pojat tottuivat ajatukseen nopeasti.

Pelasinkin pojissa 15vuotiaaksi asti ja tietenkin Saipassa koko ajan. Sitten alkoivat fyysiset ominaisuudet tulla vastaan kun pojat kasvoivat ja minä olin jo kasvanut nykyiseen pituuteeni 165cm. Eräänä päivänä tarjoutui mahdollisuus mennä kokeilemaan jääkiekkoa Espoon Bluesin naisten SM-sarjajoukkueen mukaan. Äitini olikin jo kertonut että on vain kaksi vaihtoehtoa, löytää naisten joukkue tai laittaa hokkarit naulaan. No jälkimmäinen vaihtoehto ei siinä kohdassa ollut oikea vaihtoehto minulle.

Menin viikoksi kokeilemaan miltä tuntuu pelata naisten kanssa, ja olihan se melkoinen kulttuurishokki! Ikähaitarikin oli 15-38vuotta ja jutut kopissa aikuismaisempia joihin olin itse teinipoikien kanssa tottunut:). Asiat kuitenkin etenivät nopeasti ja syksyllä 2000 siirryinkin pelaamaan Espooseen.

Olin yläasteen viimeisellä luokalla ja nyt matkaa treeneihin oli sitten se 220km! Ratkaisimme asian niin että menin aina perjantaina päivällä  junalla Espooseen ja siellä sitten viikonlopun aikana joko koti- tai vierasotteluita ja arkipäivät harjoittelin edelleen Lappeenrannssa ja Saipassa. Viimeinen luokka yläastetta meni aikamoisessa sumussa, en juurikaan muistan siitä mitään ja tuntui että koulussa ei juurikaan tullut käytyä, mutta opettajat tukivat minua urheiluharrastuksessani todella hyvin. Olin tietenkin myös itse aktiivinen ja hoidin kaikki tehtävät ja kokeet aina kunnialla alusta loppuun ja päästötodistuksen keskiarvoksi yläasteelta kuitenkin ihan ok 8,6.

Syksyllä 2001 sitten oli aika muuttaa pääkaupunkiseudulle lukioon ja pelaamaan täysipainoisesti Espooseen. Äitini lähti mukaan kun hänelle tuli mahdollisuus työnsä puolesta tähän. Eivätkä he kyllä isäni kanssa olisivat minua päästäneetkään yksin! Vuoden 2000-2010 toivat minulle valtavasti menestystä urheilijana, mutta ennen kaikkea elämänkoulu ja vastuu omasta elämästä sekä kaikki mahtavat ihmiset joihin sain tutustua urani aikana ovat sellaisia asioita joita en luultavasti koskaan olisi saanut kokea ilman urheilua.

Jotta tästä yhdestä tekstistä ei tule mahdottoman pitkä niin jatketaanpa tätä tarinaa huomenna. Minulla on teille vielä monta asiaa kerrottavana. Nyt lähden loppupäiväksi taas kiusaamaan mahtavia asiakkaitani salin puolelle.

Palataan asiaan!