Mistä lähdettäisiin liikkeelle?

Mistä lähdettäisiin liikkeelle?

” Jo joutui armas aika ja Suvi suloinen” eikö vain?

Oma valmennusajatukseni muokkaantuu. Pääosa asiakkaistani ovat kuntoliikkujia,  painonpudottajia tai esimerkiksi erilaisista niska-hartia säryistä kärsiviä niin silloin tällöin sattuu pieniä hämmennyksiä valmennuksen alkuvaiheessa, että mistä nyt oikein olisi hyvä aloittaa? Joskus odotukset saattavat olla hieman ylimitoitettuja suhteessa siihen kuinka paljon meillä on aikaa, mahdollisuutta liikkua tai ymmärrystä mitä muutoksen tekeminen vaatisi. Pyrin hyvin vuorovaikutteiseen asiakassuhteeseen, jotta ihmiset ajattelisivat mitä he haluavat ja mitkä asiat saavat heidät muokkaamaan elämäntapaansa kohti omia tavoitteitaan. Esimerkiksi jos niska- hartiaseudun kivut ovat olleet joka päiväinen riesa, kivuista jopa unohdetaan mainita alkukeskusteluissa sillä ”se kipu nyt vaan on”. Kipujen vähentäminen ja pitkällä aikavälillä jopa kokonaan poistaminen  olisi asia numero 1 , jota lähdettäisiin  laittamaan kuntoon erilaisilla lihaskunto- ja liikkuvuusharjoituksilla, sillä tämä aiheuttaa merkittävästi ongelmia myös jatkossa mikäli sitä ei hoideta kuntoon.  Toinen yhtä huolestuttava asia joka ”unohtuu” mainita on uni. Eli ”en ole koskaan nukkunut kunnolla” niin tuskin jatkossakaan.

Sen jälkeen kun yksi asia on hoidossa (eli että kivut eivät enää johda päiväämme tai nukkumiseen löytynyt rytmi, ainahan sekaan mahtuu myös huonompi uni) jatketaan seuraavaan joka esimerkkitapauksessamme voisi olla ruokailurytmin löytäminen , ( joka sekin voipi parantaa unta), jonka kautta yleinen vireystila ja jaksaminen paranee todennäköisesti kuin huomaamatta. Näiden yhteistuloksena esimerkiksi työssäjaksaminen sekä arkirutiinit vaikkapa oman lapsen kanssa ovat huomattavasti mukavampi hoitaa. Tietenkin jos molemmat yllämainitut asiat ovat kunnossa niin eihän niistä väkisin tehdä mitään ongelmaa!

Liikuntamäärässä pyrimme aloittelijan kanssa aluksi siihen että terveysliikuntasuositukset täyttyisivät. http://www.ukkinstituutti.fi/liikuntapiirakka.  Monilla ihmisillä, jotka eivät arvosta arkiaktiivisuutta voi tuon terveysliikunnan MINIMI määrän kanssa olla jo haastetta kerrakseen. Ps. Miten sulla?

Miksi emme sitten lähde räkä poskella meiningillä liikkeelle? Silloinhan tuloksia tulisi nopeasti ja asiakas olisi erittäin tyytyväinen. En voisi väittää, etteikö joskus tekisi mieli tehdä juuri näin. Asiakas on saattanut katsoa esimerkiksi televisiosta jotakin sarjaa jossa hän näkee kuinka ihmiset ovat treenin jälkeen aivan uuvuksissa. Hän saattaa sanoa että tuollaista myös minulle kiitos niin silloin joskus tekisi mieli päästää menemään:) En tarkoita etteikö ”koviakin” harjoituksia olisi hyvä tehdä myös kuntoilijoiden kanssa, mutta niiden määrä ei pidä hallita harjoittelua ,sillä elimistö ei ole valmis sellaiseen. Toisaalta  jos palautuminen rankoista treeneistä kestää 3-4päivää niin voi olla haastavaa saada viikkoon ylipäätään riittävää määrää liikuntaa. Yksi huolestuttava asia voi olla myös rankat ryhmäliikuntatunnit, jossa ihmiset käyvät monta tuntia peräkkäin ja toistettuna useampana päivänä viikossa. Tällöin saatamme kuin huomaamatta ajaa itseämme loppuun vaikka tarkoitus varmasti olisi juuri päinvastoin.

IMG_1573

Silloin tällöin hikoillaan kuin pieni possu:)

En halua yleistää mitään yksittäistä asiaa, sillä meitä ihmisiä ja ”oikeita” tapoja on hyvin monenlaisia, mutta jos yhden asian muuttaisin niin muuttaisin sen ajatusmallin, että ihmiset ymmärtäisivät kuinka pienillä muutoksilla päästäisiin alkuun jos ne muutokset saataisiin pysyviksi eikä aina vain perjantaihin asti kestäviksi.  Itselläni on tästä oma hyvä esimerkki: Päätän joka sunnuntai etten avaa työsähköposteja enää klo 20.00 jälkeen mutta kas kummaa, perjantaihin mennessä ajatus on jo unohtunut ja taas aloitan seuraavana maanantaina opettelun alusta:)

Oletko samaa mieltä vai onko sinun muutokset aina pysyviä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ratkaise laskutehtävä vielä ennen kommentin lähettämistä *