Muistoja omalta urheilu-uralta 2

Hei taas,

Jäimme eilisessä kirjoituksessa siihen, kun aloitin lukion ja siirryin pelaamaan Espoon Bluesiin. Espoon Bluesin ”dynastia” naisten jääkiekossa alkoi juuri noihin aikoihin ja pääsin juhlimaan naisten jääkiekon Suomen mestaruutta yhteensä 8kertaa vuosina 2001-2009.

Jääkiekko oli elämäni tärkein asia ja muu elämä sovitettiin jääkiekon ehdoilla. Selvitin lukion 3,5 vuodessa ja valmistuin Mäkelänrinteen urheilulukiosta syksyllä 2004. Koulunkäynti sujui omalla painollaan ilman sen kummempia ponnisteluja. Lukion aikana pääsin myös ensimmäistä kertaa alle 20-vuotiaden maajoukkueen mukaan. Muistan ensimmäisen maaotteluni Ruotsia vastaan, en tosin muista miten pelissä kävi (todennäköisesti tietenkin voitettiin).

Lukion jälkeen pääsin opiskelemaan Vierumäelle liikunnanohjauksen perustutkintoa. Luokallamme oli paljon miesjääkiekkoilijoita sillä koulutus oli nimenomaan suunniteltu aktiiviurheilijoille. Ympäristö oli kuin luoto kehittymiselle  ja samalla oma tieto harjoittelusta lisääntyi opintojen  myötä. Pääsin samoihin aikoihin myös naisten maajoukkuetoimintaan mukaan ja olin entistäkin vakuuttuneempi että pelaan jääkiekkoa koko loppuelämäni ja ties vaikka tienaisin sillä rahaa.

Tapasin nykyisen mieheni alkutalvesta 2006. Hän oli itsekin urheillut aktiivisesti pesäpallon parissa ja kannusti minua kovasti kaikessa mikä liittyi urheiluun. Oli ja on edelleen helppoa kun ei tarvitse toiselle selittää miksi nyt on lähdettävä treenaamaan.

Kovan harjoittelun ja työn teon tuloksena minut valittiin vuonna 2008 ensimmäistä kertaa naisten jääkiekon MM-kilpailuihin Kiinaan. Voitimme siellä pronssia ja oma roolinikin kisoissa kasvoi kisojen edetessä.

Tässä kohtaa olin alkanut miettimään  voiko elämässä olla jotakin muuta kuin jääkiekkoa? Olin valmistumiseni jälkeen mennyt vain sellaisiin työpaikkoihin, joissa joustettaisiin urheilun ehdoilla, käytännössä vein aina työhaastatteluun mukaan maajoukkueen tulevan vuoden kalenterin ja kerroin että tuossa tuossa ja tuossa olen muuten sitten poissa. Jos lupaa ei leireille ei tullut, jatkoin seuraavaan paikkaan.

Vuotena 2009 olin mielestäni parhaassa kunnossa urheilu-urani aikana ja pelit Bluesissa sujuivat hyvin, mutta roolini maajoukkueessa jäi hyvin pieneksi ja vaikka voitimmekin kotikisoissa Hämeenlinnassa pronssia, olin kisojen jälkeen aivan täynnä koko kiekkoa ja kisoista tullessani laitoinkin kaikki jääkiekkovarusteeni luistimia ja mailoja lukuun ottamatta suoraan roskiin. Tämä oli nyt tässä!

Olympialaiset olisivat olleet alle vuoden päästä ja mahdollisuuteni sinne oman arvion mukaan kohtuulliset, mutta sekään ei saanut minua jatkamaan. Kun Suomi sitten juhli pronssia 2010 Vancouverissa Karoliina Rantamäen jatkoaika maalilla niin siinä kohtaa hetken harmitti, mutta nopeasti harmitus kääntyi ylpeydeksi sitä joukkuetta kohtaan. Elämä on täynnä valintoja ja minä olin valinnut ”normaali” elämän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ratkaise laskutehtävä vielä ennen kommentin lähettämistä *