Terve,
Olen ollut keväästä alkaen tekemässä Fustra-yksilövalmennusta Oulun Linnanmaalla Teknopalatsi-nimisellä kuntosalilla.
Oululainen Arja ja kuopiolainen Anna ottivat minulta Fustra-valmennuksen duona eli he ovat treenanneet yhdessä kanssani.
Pakettimme loppui ainakin toistaiseksi tänään, joten päätin haastatella heitä hieman ja kysellä, kuinka he ovat Fustra-harjoittelun kokeneet.
1. Miksi päätitte aloittaa Fustra-harjoittelun?
A&A: Olimme pari vuotta sitten lukeneet tästä, mutta emme löytäneet Oulusta paikkaa jossa olisi voinut Fustrata. Sitten tänä keväänä tapasimme Piian Intersportissa ja innostuimme ottamaan näytetunnit.
2. Mitä muuta harjoitteluunne on sisältänyt kuin itse treenit?
A&A: Koska toinen meistä asuu Kuopiossa teimme yhdessä Piian kanssa ratkaisun, että treenaamme kolme intensiivistä viikkoa ja viikkojen välissä saimme kotiharjoitteluohjelman Fustra-liikkeistä. Tämän lisäksi teimme väliviikoilla kävely- ja juoksulenkkejä. Muuta emme kokeneet tarpeelliseksi tehdä sillä Piian piiskaama Fustra-harjoittelu muuttui koko ajan rankemmaksi ja rankemmaksi! Lisäksi saimme tarkat ruokailuohjeet, joita olemme noudattaneet ja tulemme noudattamaan jatkossakin.
3. Mikä on ollut teidän mielestä parasta Fustra-harjoitteussa ja olisiko teillä ollut jotakin jonka koitte huonona tai epämiellyttävänä?
A&A: Parasta Fustra-harjoittelussa ovat olleet itse treenit. Treeneihin on ollut aina mukava tulla, koska Piia on saanut innostamisellaan, kannustamisellaan ja rehellisellä palautteella motivaatiomme kattoon. Ohjaajan merkitys treenien onnistumiseen ja kehittymiseemme lajissa on ollut todella suuri. Ohjaajan avulla olemme saaneet aktivoitua uusia lihaksia, hiki on virrannut ja lihakset ovat kiinteytyneet huomattavasti. Positiivinen yllätys oli juoksukunnon parantuminen Fustran ansiosta ja ryhdin/lihaskunnon parantuessa muiden lajien harjoittelu on tullut paljon helpommaksi. Töissä ja arjessa jaksaminen on myös parantunut silmin nähden.
Pidämme tärkeänä asiana myös sitä, että harjoittelu on ollut niin kokonaisvaltaista. Saimme vinkkejä ruokavalion parantamiseen ja Piian asialle omistautuminen on auttanut henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamiseen.
Huonoa Fustrasta on vaikea keksiä! Meille Fustra on ollut niin henkisesti kuin fyysisestikin erittäin tärkeää ja antoisaa.
4. Miten olette kokeneet tämän Duo-harjoittelumuodon?
A&A: Suosittelemme ehdottomasti duo-harjoittelumuotoa. Yhdessä tehden kokemuksia ja tuntemuksia voi jakaa ja tällä tavoin auttaa toinen toistaan. Mukava yhdessä tekemisen meininki! Vaikka meillä lähtökohdat, tavoitteet ja ongelma-alueet olivat erilaiset, Piialla ei ollut mitään ongelmia ohjata molempia omalla tasollaan. Duo-harjoittelu oli myös edullisempaa, jolloin mukaan lähtemisen kynnys oli matalampi.
5. Kenelle suosittelisitte Fustra-harjoittelua?
A&A: . Suosittelemme Fustra-harjoittelua ihan kaikille, mutta erityisesti istumatyöntekijöille, kuntosaliharjoittelijoille ja urheilijoille. Istumatyöntekijät voivat saada Fustran avulla niska/hartiaseudun kireät lihakset avautumaan. Olemme huomanneet omassa kuntosaliharjoittelussamme joidenkin lihasten kiristyneen ja toisten olevan liian heikkoja. Fustrasta olemme saaneet apua lihastasapainon ylläpitämiseen. Olemme saaneet salille lisäksi erilaisia tekniikoita liikkeiden suorittamiseen.
6. Kuinka olette kokeneet sen kun ohjaaja on lähes koko ajan ”iholla” ja korjaa liikkeitä?
A&A. Ohjaajan toiminta on ollut hyvin luonnollista eikä suoraan sanottuna ole kertaakaan tuntunut, että ohjaaja olisi liian lähellä. Mielestämme ohjaajan ”iholla oleminen” ja liikkeiden korjaaminen on harjoittelussa aivan välttämätöntä, sillä ilman fyysistä korjaamista liikkeen oikeaa suoritustapaa on vaikea hahmottaa.
7. Terveisiä niille, jotka miettivät Fustra-harjoittelun aloittamista?
A&A:Näytetunnille kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan, onko Fustra sinun juttusi! Näytetunti on kuitenkin pintaraapaisua. Vasta muutaman tunnin jälkeen pystyy ymmärtämään, mistä Fustrassa todella on kysymys ja mikäli kiinnostus yhtään herää, kannattaa kokeilla pakettia. Olemme saaneet Fustrasta niin arkeen kuin harjoitteluunkin paljon apua. Piian rennossa, mutta tiukassa ohjauksessa meillä on ollut lisäksi aivan älyttömän hauskaa! Nyt Fustra-jaksomme päättyessä aiomme jatkaa kotiharjoitelua Piian laatimien ohjeiden mukaan ja olemme jo suunnitelleet, että myöhemmin ottaisimme uuden paketin saadaksemme lisäoppia.
Kiitos Arja ja Anna teille, minullakin oli aivan mielettömän antoisaa tehdä kanssanne yhteistyötä ja toivon, että yhteistyömme jatkuisi tulevaisuudessa. Nämä asiakkaat olivat siinäkin mielessä valmentajan ”ihanneasiakkaita”, että heillä motivaatio oli huipussaan eivätkä koskaan valittaneet vaikka jossakin vaiheessa olisi väsymys iskenyt. Oikein hyvää kesän jatkoa ja viimeistään ennen joulua tulen hakemaan teidät tarkistuskäynnille, että miten se leveä kyykky oikein kulkee:)!