Hei!
Pääsiäisviikkoa vietellään ja vasta oli joulu! Hyvät päätökset ovat ehtineet kenties jo unohtua ja nyt alkaa olemaan kiire ”kesäkuntoon”.
Nyt ei kuitenkaan puhuta kesäkunnosta, itse asiassa ärsyttää koko ajatusmalli tuosta asiasta. Sen sijaan puhutaan arvoista. Osallistuin helmikuussa NLPT koulutukseen, jonka veti valmennusyhtiö True Heartsin Lasse Seppänen ja koulutuksessa kävimme läpi mm. arvomaailmaa. Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä, miksi ja mitä teet arjessasi jotka tukevat näitä arvoja? Elätkö omien arvojesi mukaan vai miellyttääksesi jonkun toisen ihmisen, kuten vanhempiesi arvoja? Pohdimme myös, sitä miksi jonkun toisen ihmisen kanssa ”suksetmenevätristiin”. Yleensä sinun ja hänen arvomaailmat eivät kohtaa.
Itselleni tärkeimmät arvot elämässäni ovat minä itse, perhe, terveys ja vapaa-aika. Arjessani nämä arvot näkyvät päivittäin mm. järjestelemällä aikataulujani niin, että olisin mahdollisimman paljon kotona samaan aikaan kuin mieheni. Yrittäjänä pystyn muokkaamaan aikataulujani jonkin verran ja vapaa-aikani pyrin viettämään aikatauluttamista välttäen, toisinaan hyvinkin itsekkäästi.
Monta kertaa viikon aikana ”pitää” tehdä valintoja, sillä kaikkea ei ehdi eikä jaksa. Minkä mukaan sitten niitä valintoja tehdään? Teetkö koko ajan valintoja jotka ovat omaa arvomaailmaasi vastaan?
Itselleni esimerkiksi todella tärkeä arvo elämässä on terveys, lienee sinullekin? Uskallan väittää, että monelle ihmiselle terveys on tärkeää jos sitä sinulta kysytään. Monet meistä kuitenkin tekevät toimenpiteitä, jotka ovat tätä arvoa vastaan. Annanpa sinulle esimerkin:
- Tiedät, että pitäisi harrastaa liikuntaa, mielellään useampana päivänä viikossa. Suostut kuitenkin aina jäämään ylitöihin ja tämän jälkeen et enää ”ehdi” liikkumaan.
- Tiedät, että työpäivän aikana olisi hyvä pitää taukoja olipa työ mitä tahansa, sillä kukaan ei jaksa tauotta loputtomiin ja työteho laskee. Havahdut kuitenkin 8h jälkeen että jäipä taas lounas syömättä ja nälkäisenä mennessäsi kauppaan mukaan tarttuu mitä sattuu.
- Tiedät, että nukkuminen ja lepo on tärkeä osa terveyttä ja pirteänä monet ikävätkin asiat näyttävät ”einiinikäviltä” , mutta löydät itsesi joka ilta klo 22.00 jälkeen Facebookista tai twitteristä.
Mitä sitten voisit tehdä, jotta arvomaailmasi ja todellisuus voisivat kohdata ennen kuin kynttilä palaa molemmista päistä?
Sinun olisi hyvä listata asiat paperille ja aloittaa asioista jotka ovat sinulle tärkeitä. Tämän jälkeen toimia tärkeiden asioiden toimiessa suunnanantajana. Saatat yllättyä kun alat analysoimaan, mutta se on ehdottoman kannattavaa.
Henkilökohtaisesti isoin asia itselleni , jonka olen lisännyt viime kuukausina listan kärkipäähän terveyttä silmällä pitäen, on ollut lepo. Huomasin nimittäin olevani asiakkaideni käytettävissä vielä klo 22.00 vastailemalla sähköposteihin, tekstiviesteihin ja Facebookin kautta tulleisiin viesteihin. Tämä tarkoitti sitä, että aivot kävivät kierroksilla melko myöhään ja oikea levon määrä meinasi jäädä liian pieneksi.
Nykyään laitan kännykkäni äänettömälle klo 20.00 aikoihin ja sähköpostit kiinni. Vastaillaan viesteihin sitten huomenna. Jos joku siitä nokkansa pahoittaa niin otetaan se riski.
Ai niin yksi juttu vielä, toivottavasti arvomaailmasi ykkössijalle päätyisi SINÄ. Jos näin kuitenkaan ei ole, suosittlen lämpimästi miettimään miksi näin ei ole.
Mukavaa kevään odotusta ja kiitos vielä Lasselle koulutuksesta.